Eilen oli mielestani kesan kaunein paiva. Oli lammin, miltei kuuma, taivas oli sinistakin sinisempi ja oli aivan tyynta. Heti aamusta alkaen. Pienena ukkospilvena paivan paalla miehen loman loppu ja lahto Istanbuliin. Aamupaivalla ehdimme kuitenkin hypahtaa veneeseen koko perhe ja ajella laheiselle kesakaupalle jaatelolle. Rinnassa viilsi kuitenkin kateuden pistos kun ystavaperhe lahti koko paivan pituiselle veneretkelle, ja meidan oli palattava kotiin, etta mies ehtisi lennolleen. Kurkkua kuristi ja oli ikava jo valmiiksi, kun mies nappasi laukkunsa ja lahti palatakseen taas ensi viikonlopuksi. Tuntui niin yksinaiselta, vaikka kaikki lahi mokit ovat ihmisia taynna. Harmitti, etta ei voitu nauttia niin kauniista saasta yhdessa. Eilinen ilma oli taydellinen sunnuntai-saa. Olisi voinut vetelehtia koko paivan jonkun saaren kuumalla kalliolla tai istua jaatelokuppi kadessa upottavassa lepolassessa - yhdessa, ja unohtaa kaikki mokkitontin keskeneraiset projektit. Onneksi sukulaiset eivat paastaneet minua suistumaan surun syovereihin vaan tarjosivat ruokaa ja seuraa, ja jaateloa..

Mieskin paasi perille kotiin ilman ongelmia, vaikka olin pelannyt Turkin parlamenttivaalien aiheuttavan jotain vaikeuksia. Pain vastoin, Istanbul oli kuuleman mukaan hiljainen ja ruuhkaton, ainakin kentalta meille.

Eilen illalla lahteen lipui ylvaana muutama tall ship racen pursi yopymaan matkalla Kotkasta Tukholmaan:

Tanaan ollaan kuitenkin taas tiukasti arjessa kiinni:

• Isot ruokaostokset kolmen lapsen kanssa paikallisessa Prismassa hermoja menettamatta.
• viime viikon noidan nuoli on enaa muisto ristiselan pienena kipuna.
• Joka arkipaivalle on kalenterissa buukattu joku ystavatapaaminen!
• Kaunis ja lammin saakin on muuttunut sateiseksi ja koleaksi.

Istanbulin koti ja ihmiset siella tuntuvat nyt kauhean kaukaisilta. Tiedan kuitenkin, etta tuntuu sitten taas hyvalta palata kotiin, kun se aika koittaa parin viikon paasta. Meidan elama on tallaista kahden maaiman valilla ravaamista.