Oli erittäin haikea jättää taakse Ciralin paratiisi, se autuus ja rauha joka kylässä vallitsi ja joka tarttui turistiinkin. Matkan oli kuitenkin jatkuttava, ja tavallaan alkoi kotimatka, sillä auton nokka lähti nyt takaisin päättäväisesti kohti pohjois-Turkkia.

Iltapäivän ajeltuamme ja Pamukkalen kylän läpi vain pikaisesti hurautettuamme saavuimme pieneen kylpyläkaupunkiin, ihan Pamukkalen nähtävyyksien viereen. Meille oli varattu huoneet pienestä kylpylähotellista, jonka mineraalialtaan vesi pulppusi suoraan lämpimästä mineraalilähteestä. Sen vesi oli samean vihreää ja mineraalejen kerrottiin auttavan moniin nivelsairauksiin, verenkierrollisiin juttuihin ym. Pienen uintisession jälkeen illalstimme turkkilaista noutopöytä-ruokaa ja seurasimme eläkeläisten villiintymistä elävän musiikin innoittamina.

Uusien aamun mineraalikylpyjen jälkeen päästiin sitten kunnolla asiaan, kun läksimme katsoaan nähtävyyksiä joidenka takia Pamukkaaleen tulimme. Vastassa oli suuri, hyvin säilynyt antiikkinen kylä kiviteineen, teattereineen, sarkofageineen...

Minua tälläiset paikat kiehtovat ihan tolkuttomasti. Oli uskomaton tunne kävellä samalla kadulla kuin ihmiset yli kaksituhatta vuotta sitten. Emilin kanssa mietimme miten ihmiset ovat tuolloin pukeutuneet, mitä tehneet kadulla ja míten rakentaneet suuren kaupungin ilman "hienoja" työkaluja. Pienet yksityiskohdat sävähdyttivät. Kaaret, kuviot, linjat, kuin muotilla valetut kivipalikat.. ... Olisin voinut vaeltaa tässä kylässä tunteja yksityiskohtia tutkien ja kivien pintoja silitellen, mutta edessä odotti kaunis luonnon ihme, jonka olen halunnut sen olemassaolosta kuultuani nähdä.

Nimittäin. Pamukkalen kalkkikivestä muodostuneet ja edelleen muodostuvat vesialtaat, jotka ovat antiikki-kaupungin alapuolelisella rinteellä.

Kolme eri tasossa olevaa laajaa kalkkikivi aluetta, joiden altaat tuntuivat olevat eri kehitysasteilla. Kuvassa olemme hienoimpien altaiden edessä, jotka Lonely Planet-kirjan tietojen mukaan ovat enää häivähdys siitä, mitä altaat olivat ennen kuin niissä vietettiin riehakkaita kylpylälomia 80-luvulla. Nykyään altaissa uiminen on kielletty. Kalkkikivialueella kävely oli auringonpaisteessa yhtä häikäisevä kokemus kuin jäällä kävely. Ja taas jäin ihmettelemään mitä kaikkia ihmeitä luonto onkaan aikaansaanut. Tällä Pamukkalen alueella on myös myrkyllinen kaasulähde,jota on yritetty tutkia. Tutkimuksiin ja muuhun varomattomuuteen on silloin tällöin kuollut ihmisiä.

Näiden monien luonnonihmeiden jälkeen joita tällä reissullakin näimme olen jäänyt pohtimaan mistä johtuu, että niin moni eriskummallisuus sijaitsee juuri täällä. Mikä on muovannut tästä maaperästä niin erikoisen, että täällä maasta nousee kivipaasia, on kalkkikivialueita ja -altaita, maasta tulevia kaasulähteitä jne. Pikkuisen on paineet, että mitä esitellä turkkilaisperheelle joka tulee kesällä vierailemaan Suomeen... Tarkoitus heillä on ainakin käydä Lapissa melomassa ja ihmettelemässä keskiyönaurinkoa. Ja tietysti he silloin tutustuvat myös mäkäräparviin, poroihin ja lappalaisiin, mutta mitähän muuta sitä keksisi?

Tämä meidän matka kesti muuten tasan viikon, sillä olimme kotona taas lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 0.45. Taakse jäi 2700 ajokilometriä ja mieleen ihania muistoja ehkä erikoisimmalta lomalta jolla olen ikinä ollut.

Voi, kun näitä saisi vielä lisää..