Belekkiin asti loma oli mieheltä tarkkaan suunniteltu, mutta siitä eteenpäin lomasuunnitelmat muotoutuivat Cappadociassa nähdyn turkkilaisen ystävän kertomien vinkkejen perusteella. Jos näitä mielenkiinoisia "tipsejä" ei olisi tullut, olisimme saattaneet vaikka jatkaa Belekin hotelliparatiisissa oleilua, mutta niin mielenkiintoisilta uudet paikat kuulostivat, että jatkoimme innolla matkaa uusia ihmeitä katsomaan.

Antalyasta 90 kilometriä länteen, kivisten vuorten ja meren välissä, kapean serpentiinitien päässä sijaitsee kylä nimeltä Cirali, jota voi helposti kutsua maanpäälliseksi paratiisiksi. Kylän tiet ovat hiekkaa, hotellit ovat muutaman huoneen kokoisia ja mahdollisuus on asua vaikka puuhun rakennetuissa huoneistoissa. Kasvusto on runsasta ja lintumäärä ja lajisto sen mukainen. Kylää ympäröi jylhät vuoret ja toiselta suunnalta meri. Kylässä kaikki palvelut (ravintolat ja kaupat) ovat yhden kadun varrella ja ympärillä runsasa luonto ja vuoret. Niin vaikeakulkuisessa paikassa kylä on, että ihmetytti, miten paikka on ylipäätään löytynyt. Toisaalta taas paikka ei olisi ehkä niin paratiisimainen, jos se olisi suurten turistimassojen käsillä.  Paikasta kiinnostuneet kuten me, etsivät paikalta jotain muuta kuin suuria hotellikomplekseja. Cirali on esimerkiksi harvinaisen caretta caretta kilpikonnan pesimäseutua, sen rannan vesi on kirkasta kuin puhtaassa järvessä, siellä sijaitsee antiikin aikaisen Olympos kaupungin rauniot, siellä ei ole massaturismia ja sitten se asia, joka sai meidät lähtemään Ciraliin:  vuoren rinteellä palavat ainutlaatuiset Chimaeran ikuiset tulet.

Olimme kuulleet ystävältämme, että vuoren rinteellä palaa ikuinen tuli, joka muodostuu maaperästä tulevan kaasun koskettaessa ilmaa. Hämmästys oli suuri, kun noin puolentunnin kiipeämisen jälkeen lapset huusivat, että paikalla ei pala vain yksi tuli, vain yhteensä kaksitoista erikokoista nuotiota! Nämä tulet näkyvät yöllä merelle, ja ovat olleet aikoinaan hyvä suunnistusmerkki merenkävijöille. Ystävämme neuvoi ottamaan tulille mukaan vähän sucuk-makkaraa, jonka voi itse grillata nuotiolla iltapalaksi.

Meidän iltapala tänä ikimuistoisena iltana oli siis ikuisella tulella paistetut tuliset makkaraviipaleet, jotka aseteltiin turkkilaisen vaalean leivän väliin, jonka kylän ystävällinen ravintoloitsija meille paistoi ja lainasi makkaratikut kuullessaan suunnitelmistamme. Aikuiset huuhtelivat huikopalansa alas punaviinillä ja lapset omenamehulla. Oli sanoinkuvaamaton tunne istua korkealla vuorenrinteellä muovinen punaviinimuki kädessä ja ihailla alkavaa auringonlaskua nuotioiden loimotellessa pitkin suurta kalliota. Belekin hotellin glamouri häipyi äkkiä taakse ja olo oli ihanan rauhallinen. Olin onnellinen, että lapsetkin nauttivat makkaranpaistosta ja luonnonihmeistä vähintään yhtä paljon kuin edellispäivien toiminnasta hotellilla. Kysyttäessä kukaan ei oikein edes osannut pistää tähän asti koettuja kokemuksia parhausjärjestykseen, kun koko loma tuntui niin monipuoliselta ja ihmeelliseltä.

Ennen kuin aurinko painui täysin mailleen aloitimme me hitaan ja varovaisen alastulon vuorenrinteeltä. Ystävämme neuvon mukaan meillä oli mukana taskulamppu valaisemassa kivistä ja epätasaista tietä. Sinä iltana ei ollut vaikeaa saada lapsia nukkumaan ja me aikuisetkin istuimme huoneen terassilla siemailemassa vielä vähän viiniä ja kuuntelemassa ympäröivän luonnon ääniä ennen nukkumaan menoa.

Ciraliin ei ole aamu-unia rakastavan lomapaikka. Sen huomasimme aamulla, kun hotellin ympäristössä asustavat linnut aloittivat aamutoimensa. Ensimmäistä kertaa pihan kukko kiekaisi noin kello 06.30, jonka jälkeen kieunta olikin sitten muun kaakatuksen lisäksi hotelliympäristön standardi-äänistöä. (toisaalta taas hotellin puutarha oli täynnä rippumattoja, joilla olisi voinut pieniä päivänokosia) Hotellin aamupala odotti pihamaalle katetuilla pöydillä ja eksoottisia hedelmiä, paistettuja munia, lämmintä leipää, kurkkua, tomaattia, juustoja, oliiveja, hilloja, kahvia, mehuja jne nautittiin hotellin riikinkukkoa ja ympäröivää rantaa ja hotellin idylliä ihaillen.

Nautinnollisen aamiaisen ja pihamaan kuninkaan ihailun jälkeen läksimme tutustumaan Olympoksen kylän raunioihin. Vaikuttavia kiviteitä, hyväkuntoisia sarkofageja, kaaria, holveja, linnoituksia ym ihan kiinni rannassa, paikallisen asutuksen "pihamaalla". Ihailun, kummastelun, tutkimisen ja linnakkeelle kiipeämisen jälkeen pulahdimme ansaitulle viilennysuinnille kristallinkirkkaaseen mereen ja kuivaamisen hoisi rantapyyhkeistä huolimatta rannan kuumat kivet sekä täydeltä terältä paistava aurinko.

Aah, miten ihana, ihana loma!!

Vielä olisi yksi matkaraportti tulossa, sielläkin luvassa jotain ainutkertaista ihmettä!