Elimas juuri kertoi, että nyt olisi syytä rukoilla Allahilta sadetta, sillä tämänhetkinen kaupungin vesivaranto riittää Istanbulille viideksi päiväksi. Tähän tilanteeseen ollaan jouduttu kuivan talven ja kevään ansiosta - ei lunta, ei sadetta. (EDIT 11.5.2007 klo 22.48, vesivaranto riittää Istanblulle 5 kuukaudeksi)

Pientä helpotusta meille onnekkaille antaa se, että tyhjän uima-altaamme alla  on neljänkymmenentuhannen litran vesisäiliö, josta riittää yleisen vedenloppumisen jälkeen talollemme vettä kolmeksi neljäksi päiväksi. Ja sen jälkeen säiliöön voi tilata kallista tankkiautovettä. Joten nyt vettä säästeliäästi -vain täysiä pesukoneita joskin ne meillä kyllä ovat sattuneesta syystä aina täysiä, suihkuja kylpyjen sijaan ja mitä luultavammin ei vettä uima-altaaseen...

Eli rukoilemme vettä. Tosiaankin.

Toinen tämän kauden ilmiö on minulle ennestään aivan tuntemattomat näköiset hedelmät - vihreät, kirsikkatomaatin kokoiset, omenan muotoiset hedelmät - erikit, jotka osoittautuivat kotoisasti luumuiksi. Nämä can erik.it eli suomeksi suoraan käännettynä: sielun luumut ovat kitkeriä, B-vitamiinirikkaita makupaloja, jotka turkkilaisen tavan mukaan nautitaan töpöttelemällä suolaan. Vaikka nautintatapa kuulostaa hassulta, tasaa suola kitkerän  hedelmän makua. Hedelmässä on mielestäni myös outo koostumus, sillä se vaikuttaa raa´alta. Näiden can erikejen (can lausutaan kuin nimi Jean ja erik aivan kuten nimi Erik) kausi kestää kolme viikkoa ja sitten syödään pelkkiä erikejä. En ihan itsekkään vielä tiedä, että kypsyvätkö nämä vihreät luumut, vai olisiko sitten jo jonkun muun luumulajin aika.. Ennen kesäkuuta sekin varmasti selviää.