Olen erittäin iloinen siitä, että lapsillani on mahdollisuus käydä kansainvälistä koulua. Nyky maailmassa, ja näin ulkomailta käsin, se tuntuu olevan hyvä, miltei paras mahdollinen tapa valmistella lasta tälläiseen viettämäämme "kansainväliseen elämään". Koulun käytävillä kävellessä tulee olo, kuin olisi Nooan arkissa tai YK.n kokouksessa, johon on koottu ihmisiä kaikista kansoista, niin värikäs ja monipuolinen on oppilaskanta. Koulussa opiskelee tällä hetkellä noin 50 eri kansalaisuutta, Emilin luokalla yksistään on lapsia 12 eri maasta. Kulttuurivaihtoa ja -tietoa lapset oppivat päivittäin jo vain oleilemalla toistensa seurassa.

Koulun motto kuuluukin :

Vaikka koulussa on oppilaita monista eri maista, aivan vitivalkoisia pellavapäitä koulussa on vain muutama.

Emil on yksi heistä.

" Valkopäisyydestään" johtuen Emiliä oli kouluvuoden alkaessa kutsuttu välitunnilla White Headiksi. Surullisena itkien hän kertoi välituntitapahtumaa kotona ja toivoi saavansa tummemmat hiukset. Hän koki itsensä liian erilaiseksi muiden lasten joukossa ja  sai osakseen roturasismia valkotukkaisuudestaan johtuen, tavallaan.

Tänään lasten koulussa vietetään International Day.tä - kansainvälisyyden päivää. Lapsia on pyydetty pukeutumaan maansa kansallispukuun tai oman maan lipun väreihin. Harmittaa, että meillä ei ole mitään kansallispukuja, ei Jussi-paitoja tai edes Suomi t-paitaa. 

Valitettavasti Emil on tänään kipeä, eikä voi osasllistua koulun juhlallisuuksiin. Alexandra lähti kouluun sinivalkoisesti pukeutuneena, pieni Suomenlippu kädessään.

Olen varma, että myös Emil olisi ollut tänään ylpeästi valkotukkainen ja edustanut kotimaataan rinta rottingilla..