Eilen keväisellä päiväkävelylläni heräsin kukon kiekaisun kuullessani pohtimaan, että kyllä tämä on ihmeellinen kaupunki. Niin vastakohtia täynnä, ihan lähdettäessä kotoa kävelylle rantaan tai kaupungille.

Kukko kiekuu täällä naapurustossamme, villit vattupensaat rehottavat tien poskessa ja koirat ja kissat maleksivat kaduilla, on rauhallista ja hiljaista. Meiltä alas, merelle päin lähdettäessä kävellään vanhannäköisten kylien läpi, jossa mummot istuvat ikkunoissaan mustat huivit päässä tai valkoinen tukka nutturalla. Jossa jokainen pieni talo on eri värinen ja jonka kiemurtelevalle serpentinitielle olisi helppo kuvitella aasi kantamuksineen. Nykyisin ahtailla teillä kurvailevat kuitenkin nykyaikaiset hienot autot. Jossain se aasi kuitenkin lymyää tai joku heinää syövä eläin, sillä usein näen vanhan naisen selkä kumarassa kantavan itseään suurempaa heinäsäkkiä. Heinän hän kerää täältä lähettyviltä rakentamattomilta tonteilta tai jyrkiltä rinteiltä.

Rantabulevardilla on sadoittain kalastajia, jotka kalastavat itselleen pikkukalaa ruokapöytään. Vedessä kelluu kaikenlaisia veneitä huvipursista soutuveneisiin, kalastusaluksista illallisristeilijöihin. Rantakatujen talot ovat pieniä puisia pastellinsävyisiä "pitsihuviloita". Rantatie on aina tukossa, kaikki ihailevat ohi virtaavaa salmea ja halajavat rannan hienoihin ravintoloinin. Alueemme on vanhaa Istanbulia.

Meiltä ylöspäin lähdettäessä saa taivaltaa jyrkän metsäisen ylämäen päästäkseen yht´äkkiä alkavaan kaupungin suhinaan. Kävelytie on, mutta niin kapea, että on kuljettava ajoväylällä, jotta rattaiden kaikki pyörät saisivat maata alleen. Onneksi ihmiset hiljentävät tai kiertävät. Juuri ennen kalleinta tietämääni asuinkompleksia, ehkä yhdestä parhaimmalla näköalalla varustetulla tontilla on aivan omituinen talon hökkeli. Talo on matala betonista valettu rakennus, johon on käytetty ilmeisesti kaikkea saatavilla olevaa rakennusmateriaalia. Eri kokoiset Ikkunat ovat nuhruisia ja niiden edessä on erilaisia kankaan riekaleita. Punaisella tiilikatolla makoilee auringossa kissoja. Katolle on heitetty kauhtunut tyyny ja pieni betonisokkeli jossa yksi kissoista nukkuu kerällä. Talon vieressä on postilaatikko johon on spray maalilla kirjoitettu asujan nimi. Tiedän, että talossa asuu joku, sillä ulkona kuivuu pyykkiä.

Ihan lähellä on tämän alueen pääkatu. Kadulla on kova melu. Autot soittavat toisilleen torvea, hätävilkut vilkkuvat , taksit metsästävät itselleen asiakkaita liikenteen keskeltä. Väärin parkkeerattuja autoja nostetaan pois paikoiltaan ja viedään varikolle. Liikenteen seassa näkyy usein kärryjä vetäviä miehiä ja kärryissä metalliromua, kukkia tai epämääräisiä säkkejä. Rattailla pääsen haluamiini paikkoihin kiertämällä kävelytielle istutettuja puita ja väärin parkkeerattuja autoja. Nostamalla vaunuja omituisten  betonimöykkyjen yli ja välillä käyttämällä itsekin autotietä. Meluisalta kadulta poikkean usein amerikkalaiselle kahville vierivieressä oleviin Starbucksiin, Gloria Jeansiin tai Coffee Crowniin, joissa hiljaisen taustamusiikin soidessa hyvin pukeutuneet,englantia puhuvat tarjoilijat suosittelevat minulle voileipiä ja erikoiskahvejaan.

Kauempana liikekeskustassa peiliseinäiset pilvenpiirtäjät nousevat taivaisiin ja hienoilla hotelleilla on edustuksensa. Niiden edessä näen kuitenkin satoja vuosia vanhan arvokkaan näköisen moskeijan.

Tällä kaupungilla on niin monet kasvot, enkä ole nähnyt vielä kuin osan niistä.