Nyt vihdoin Manchester-raporttia.

Lähtö matkalle oli tuskainen ja hikinen. Heräsin lasten kanssa aamulla kello 05, läksin kentälle 06 - ihan ajoissa, mutta kaiken säätämisen ja yksin selviämisen takia myöhästyimme melkein koneesta. Paksusti topattuina raahasin Axel toisella käsivarrellani kahta matkalaukkua isompien lasten kanssa. Jokaisella oli selässä reppu, päällä talvitakki ja vielä vähän uni silmässä. Turkkilaisten ihmisten avuliaisuus oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen, kun yritin yhdellä kädellä nostaa matkalaukkuja hihnalle. Kukaan ei auttanut, ihmiset vain seurasivat äidin toimia huvittuneina. Check-in jono oli pitkä ja hidas. Huomasin, että koneen lähtöön on vaivaiset 30 minuuttia aikaa ja meillä jonoa vielä vaikka kuinka paljon jäljellä. Hilkulla edimme jonossa kiilaten tiskille, juoksimme passintarkastukseen ja siitä koneelle. Meitä kuulutettiin jo, hiki valui otsalta ja kainaloista, Axel rimpuili sylissä ja Alexandra itki. Emil raahasi urhoollisesti kahta reppua ja ehdimme kuin ehdimmekin koneeseen.

Siinä oli matkan huono osuus.

Manchesteriin päästyämme ääni kellossa muuttui täysin. Taksikuski kysi lempeällä äänellä ensin autettuaan meidät taksiin: "Where would you like to go My Dear?" Mieltä lämmitti ajatus, että joku piti meistä niin lämpimästi huolta. Määränpäässä sisko odotti meitä pojat kainaloissaan ja oli oma nauravainen itsensä.

Oli ihanaa päästä tutkimaan uutta kaupunkia. Päivittän pakkasimme viisi lasta rattaisiin, suuntasimme kaupungille, puistoon tai vain kanavan rannalle asuntoveneitä tai hanhia katsomaan - periaatteella jokaiselle jotakin.

Näin mukavannäköisessä ympäristössä, ihan kaupungin keskustassa vietti jo Suomeen palannut siskoni neljä kuukautta:

1307456.jpg

1307481.jpg

Vaikka itse yleensä pyrin asumaan vähän kaupungin ulkopuolelle, enkä ainakaan yritä hakeutua kerrostaloihin, ihastuin välittömästi punatiiliseen urbaaniin maisemaan. Vettä, tiiltä, nostureita. Junan klonksutusta, poliisihevosten kavioiden kopsetta, raakkuvia kanadanhanhia. Säänä vettä, räntää, tuulta, lunta ja aurinkoa. Helppokulkuisessa kaupungissa tuli heti tunne, että täällä olisi kiva asua. Leveitä kävelyteitä, puistoja, ilmaisia museoita, vähän autoja Istanbuliin verrattuna, kaikki vain kertakaikkiaan käden ulottuvilla.

Sisko perheineen oli löytänyt lyhyelle komennukselleen todella mukavan kalustetun huoneiston. Ei mitään rikkinäisiä kukkasohvia ja epäsopivia huonekaluja vaan tyylikkäästi kalustetun kaksikerroksisen kattohuoneiston minun silmiäni hivelevällä näkymällä:

1307489.jpg

1307529.jpg

Ihastuin mielettömästi nostokurkiin ja kuvasin niitä eri kanteilta. Vaikutuksen tekivät myös monen erityyppiset asuintalot jotka kuitenkin sopivat yhteen- ja maisemaan hyvin.

Kaupungin maamerkkinä lähellä keskustaa kohosi Hilton Hotellin Deansgate torni. Mielestäni ei mikään kovin kaunis talo muuihin rakennuksiin verrattuna.

1307666.jpg

 

Reissussa oli oikein mukava olla. Serkukset saivat viettää yhdessä monta päivää ja tutustua toisiinsa kunnolla. Meillä oli siskon kanssa aikaa jutella pitkästä aikaa kunnolla ja viettää aikaa yhdessä. Oli oikein ihana LOMA, jota olen todella kaivannut ja tarvinnut.

Mancesterista matkamme jatkui Suomeen ja mummi mukana takaisin kotiin Istanbuliin. Mummin loma-aika on kulunut nopeasti, ja huomenna mummi lentää takaisin Suomeen. Uusista lomista tai vieraista ei vielä ole tietoa, mutta toivossa on hyvä elää...