Minä koen nyt samanlaista eroahdistusta miehestä, kuin Axel kokee minusta. Kun matkalaukku rullaa ulos ovesta sydämessä vihlaisee, suru tulee puseroon ja minun on päästävä äkkiä pois kotoa.

En minä täällä ihan turhaan valita. Tässä  kuussa miehellä on yhteensä 18 matkapäivää (tiedossa koko kuun matkat. Mies tällä viikolla Kazakhstanissa ensi viikolla Kiovassa) ja niiden lisäksi 3 illallista, joten tulen olemaan 21 iltaa kotona ihan itsekseni. Olen lopen uupunut kantamaan yksin vastuuta lapsista, vastaamaan heidän tarpeisiinsa ja yksinkertaisesti olemaan yksin. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Eihän?

Illalla, kun olen ensin toiminut robotin lailla koko päivän, tehnyt kärpäsestä härkästä, lysähdän sohvalle ja nukahdan. Tässä vihdoin kuva uusista sohvista:

1231187.jpg

 

1231188.jpg

Tässä Alexandan ottamasta kuvasta näkyy hyvin sohvan uuden kankaan kuosi. Vaaleanruskealle aluskankaalle on kudottu luonnonvalkoista samettia. Mielestäni siisti ja tyylikäs-, mutta samalla eläväinen ja vähän lapsiperheessä armoa antava kangas.

Sohvien verhoilu maksoi siis 1000 liiraa. Ymmärsimme liikkessä (jossa puhuttiin vain turkkia), että hintaan sisältyy sohvien nouto, kangas, verhoilu sekä sohvien palauttaminen. Uskomattomana yllätyksenä tuli, että hintaan sisältyy myös kaikki sohvan tyynyt (istuin- selkänoja ja sivutyynyt), jotka ovat siis saaneet uudet fyllingit. Eli periaatteessa meillä on vanhoihin runkoihin tehty uudet sohvat!

... Nyt on taas ruvettava toimimaan. Ystävien kanssa ajattelimme tänään nauttia kahvit ulkoterassilla Ortaköyssä ja parantaa maailmaa.

Nyt täytyy mennä!