Tulihan se lauantai-aamu sieltä - ja mies.

Eilen blogi juhli hiljaisia synttäreitä, kun en millään jaksanut kirjoittaa mitään synttäri postausta. Mutta jospa nyt muutama sananen.

vuosi sitten perustin blogin tarkoituksena tallentaa ulkomailla koettuja muistoja talteen, kun ei niitä enää valokuva-albumeistakaan voi näin digiaikaan siirtymisen jälkeen meidän perheessä selata. Hyvin äkkiä tieto blogista levisi sukulaisten ja ystävien tietoon ja niin heillä oli uusi kanava seurata meidän elämää. Blogiani lukee ainakin muutama edellisten komennusten varsilla löytynyt tuttu niin Suomessa kuin Amerikassakin, 85-vuotias super-mummu omalla läppärillään, muutama ystävä Etelä-Suomessa, omat vanhemmat, tai ainakin äiti, anoppi ja sisko.

Blogi on tuonut mukanaan uusia blogi-tuttavuuksia ympäri maailmaa ja auttanut minua löytämään lisää seuraa täältä Istanbulistakin. Blogin kautta löytyneen ystävän kanssa olin esimerkiksi torstaina tuulettumassa illalla baarissa (!), oli kivaa, otetaan uusiksi! Ja kerran minulta on tultu lentokenttäbussissa kysymään: "Oletko sinä se Aino, jolla on se blogi...", terveisiä Ankaraan!

Kävijä kartan mukaan blogissani käy ihmisiä mukavasti ympäri maapalloa. Osan pisteiden takana olijat tunnen tai olen blogistanian kautta oppinut tuntemaan, osa pysyy piilossa ja näkyy vain punaisena pisteenä kartalla. Kävijä kartalta selviää valitettavasti myös se, että vaikka toivoisin, ei miehellä taida työmatkapäivien aikana olla aikaa lukaista mitä Istanbuliin kuuluu...

Blogin pitäminen on saanut minut tarkastelemaan Istanbulia ja ympäristöä uudella tavalla. Usein ulkona liikkuessani huomaan  miettiväni, että tästäpä kirjoitan ja tämäkin pitää blogiin saada. Joistakin asioita olen huomannut vaikenevani ja mietin siis edelleen miten tuoda niitä esiin.

Blogin pito jatkuu. Toivottavasti koko kevät ei tule olemaan yksinäistä valitusta, vaan saan kerrottua jotain positiivisiäkin juttuja.

Tai kysytäänpä vaikka: Mitä te haluaisitte tietää?