Tänä aamuna olin taas surkealla päällä. Kun Elmas saapui meille, sanoin, että jätä päivän siivoukset tulevaisuuteen ja ole Axelin kanssa, sillä minä tarvitsen nyt omaa aikaa.

Kuskin kyydillä läksin Akmerkeziin (noloa, 1,5 km, mutta lumisade) ja kävelin kampaajalle. Oma tuttu kampaajani leikkasi tukan, mutta inhottavan kiireisesti. Juuri tänään olisin nimittäin toivonut tarkkaavaisuutta, mukavaa rupattelua ja itseeni kohdistettua huomiota. Joku uusi hiusmuotoilija - vanhempi, viiksekäs ja pitkähiuksinen (ja iljettävä) mies, muotoili uudesta, vähän pidemmästä hiusmallista kovilla liuhu sormillaan - sanotaanko suoraan - linnun pesän. Kampaamo käynti oli siis pienoinen pettymys, mutta yksinolo aivan taivaallinen kokemus, pitkästä aikaa.

Minulla oli sovittuna lounastreffit täällä ehkä lähimmän ystäväni kanssa. Hän on intialainen kahden lapsen äiti ja samassa veneessä kanssani miehen työ- ja matkustusasioissa. Oli erittäin avartavaa jutella ja saada kohtalotoveri näihin tällä hetkellä päivittäin rassaaviin asioihin. Heidän perheessään on kotona asuva kotiapulainen, joka helpottaa ystäväni taakkaa. Minäkin tein päätöksen. Apua kotiin muutamana päivänä viikossa, ainakin loppu kevääksi..

Oma aika poissa kodin ympyröistä kantoi hedelmää. Olin iltapäivällä hyväntuulisempi ja pitkästä aikaa nälkäinen. Huomasin taas rallattelevani lapsille joutavia sävelmiä ja olevani edes vähän oma itseni.

Päätin myös muutama viikko sitten, että vaikka mies matkustaa, meidän ei tarvitse näivettyä täällä, vaan myös me lähdemme matkalle. Minä ja kolme lasta lennähtelemme torstaista alkaen pitkin Eurooppaa. Ensimmäisenä etappina Mancester, jonne menemme tervehtimään siskoani ja hänen perheettään. Ennenkaikkea uutta pikku tulokasta, jonka olemme nähneet vain kuvissa. Siitä sitten vielä pyrähdys Suomeen ja ensi viikon lopulla takaisin kotiin.

Italialainen ystäväni halusi auttaa minua tänään lupautumalla tulemaan torstai-aamuna kanssani lentokentän check in.iin avuksi. Häntä kauhistutti yhdistelmä äidistä, matkatavaroista ja kolmesta lapsesta. Tulin todella hyvälle päälle tälläisestä sydämellisestä ystävllisyydestä, jota en varmasti itse edes osaisi tarjota. Kieltäydyin kuitenkin päättäväisesti. Kyllä me selvitään. Emil on jo iso mies ja Alexandrakin halutessaan iso tyttö. Axel on ja käyttäytyy kuin 1-vuotias, mutta eiköhän me selvitä.

Huomenna menen tervehtimään vuodelevossa olevaa ystävää ja pakkaan laukut matkaa varten!