Joulunpyhat tuottivat tepposen, oli kiiretta, paljon ystavien tapaamisia ja hulinaa, tosi paljon kaikkea kivaa. Minun viettaessani sosiaalista elamaa blogi sylki ulos teksteja, jotka olen joskus hyllyttanyt, mutta en poistanut. Nyt kavi niin, etta edellisen Suomen reissun jalkeen kirjoitettu kirjoitus (jota en sitten julkaissutkaan), intialaisesta ystavasta ja leipajuusto-tuliaisista paasi eilen blogiin (nyt poistettu, mutta saastetty muokattavaksi), ja Mila ehti jo huolestua, etta olemme suunnitelmista poiketen palanneet jo Istanbuliin. Mutta. Olemme edelleen siis taalla Suomessa.

Ja mika parasta, Joulupukki taisi kuulla toiveeni. Mies otti vapaata torstain puolesta paivasta eteenpain ja me olemme tulleet viettamaan rauhallisia paivia mokille. Ulkona on koleaa ja pilkkopimeaa, mutta mokissa tosi lamminta ja mukavaa. Takassa loimottaa tuli ja on tunnelmallista. Meilla on kaksi paivaa aikaa olla perheen kesken rauhassa ennen paluuta Istanbuliin ja arkeen.