Maanantaina satoi koko päivän. Koulun jälkeen lapset innostuivat piirtämään ja minä järjestelin vanhoja piirrustuksia kansioihin omiksi muistoiksi lapsille.

Emil piirsi (yllätys yllätys) lohikäärmeen syöksemässä tulta vuorelleen auringon laskiessa:

Lohikäärme on pitkään ollut tärkeä olento Emilin elämässä. Se varmaan jotenkin muistuttaa dinosaurusta ja sen kyky puhaltaa tulta ja lentää on lumonnut pojan. Muutamia vuosia sitten Emil keksi paikan nimeltä Lohikäärmesaari, jossa kaikki on aina paremmin kuin todellisessa elämässä. Lohikäärmesaaressa ei ole liian kylmä, siellä ei voi olla allerginen, siellä kaikki ovat ystäviä, jopa eläimet ja ihmiset keskenään jne. Vaikka Emil ymmärtää saaren olevan vain hänen mielikuvituksen tuotettaan palaa hän saarelleen aina, kun jokin asia ei miellytä. Viimeksi saimme kuulla, kuinka Lohikäärmesaaren tv-kanavat on suunniteltu siten, että yksi kanava näyttää vain urheilua (Emiliä harmitti kun Besiktasin jalkapallo-ottelu ei näkynyt tv.stä), yhdeltä kanavalta tulee Skoopy Doo sarjaa, yhdeltä uutisia, yhdeltä voi seurata avaruuden menoa jne.

Välillä tuntuu, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla oma Lohikäärmesaari...

 

Alexandra taas piirsi kuvan äidistä:

Olen kuvassa iloinen jollen jopa rempseä.. Kuvaa piirrettäessä olin ihana ja kiltti äiti, koska aavistin mitä tyttäreni haluaa koulun jälkeen välipalaksi. Viime aikoina olen kuitenkin ollut "tyhmä äiti", koska en vie lapsia kouluun autolla vaan he joutuvat käyttämään koulubussia, en anna syödä karkkia keskellä viikkoa enkä käyttää shortseja kylmällä ilmalla. Viisi vuotias etsii rajojaan tiuhaan ja kiukku kohdistuu useinmiten minuun. (koulussa tytär ei opettajan mukaan kiukuttele, vaan on erittäin mallikelpoinen) Ehkä voin olla iloinen siitä, että olen äiti, jolle on turvallista kiukutella?

Molemmat taideteokset on nyt huolella talletettu kansioon.