Axelilla ei enää ole kuumetta ja yskäkin vähenee, mutta nenästä valuu kaksi vihreää vanaa.. Axel on myös kovin kärttyisä päivin ja öin eikä ruoka maistu, mutta se menee nyt uusien puhkeavien hampaiden piikkiin.

Oma olo neljän seinän sisällä alkoi viikon mittaan muttua sekavaksi. Huomasin, että kontaktini ulkomaailmaan olivat lähinnä lasten koulujuttujen  -, sekä yhden skype-puhelun ja pikaisten miehen hyvänyön toivotusten varassa milloin mistäkin. Toinen tieni ulos kotoa oli internet ja kyyhötinkin tässä koneella päiväuni-ajat ja kaikki pitkät illat. Tosi desperaadoa.

Tänään koitti kuitenkin viikon vapautushetki, kun sain oman (nykyään neljäksi tunniksi venytetyn) vapaani. Onnellisena, päättäväisin askelin marssin kampaajalle. Kaikki tervehtivät, takkini riisuttiin kauniisti auttaen ja minut ohjattiin tuoliin. Näytin varmaan niin hoidon ja hoivan tarpeessa olevalta, että minulle tuotiin käteen kaunis sisustuslehti, kysyttiin haluanko värjäyksen lisäksi vaikka jotain muuta make uppia, pedikyyriä, manikyyriä, kahvia... Suupielessä nyki onnellisuus huomiosta ja tyydyin houkuttelevista tarjouksista huolimatta vain kahviin ja lehden lukemiseen.

Uudessa vaaleammassa lookissani sovin kiireisesti lounas-treffit miehen kanssa läheiseen katukebab-ravintolaan. Oli kerrassaan ihana kävellä yksin katuja saappaiden kopistessa asfalttiin tukka laitettuna, jutella aikuisten juttuja ja haukata  muhkeaa döner ekmekiä.

Hyvää viikonloppua Istanbulista!

Baris-büfen kebab-lihan leikkaaja