Täällä pikaisesti vierailleen ystävän lähdettyä Dubaita kohti, minut valtasi jonkun sortin haikeus ja masennus. Osasyynä sateinen keli ja valonpuute, mutta ehkä suurimpana syynä tosiasian toteaminen siitä, että meillä ei täällä ole kovinkaan montaa suomalaista ystävää.. Olin omasta reaktiostani jopa hieman yllättynyt, sillä olen löytänyt ympärilleni mukavia ihmisiä, enkä edes kaivannut mitään suuria suomalaisia piirejä. Mutta jollain tasolla huomasin nyt kaipaavani suomalaista mutkatonta puisto- tai kahviseuraa, oman kielistä puheseuraa, jonka kanssa ei tarvitse etsiä sanojen vivahde-eroja ja sen sellaista. (Ja ehkä jopa salaa kaipasin vähän Dallasiin) Onneksi mies huomasi viikolla alakulon ja piristi  kotiäitiä yhteisellä lounaalla ihanassa italialaisessa lemppari-ravintolassa ja sai mielialan taas nousuun päin.

Lauantaina ystävä palasi  monta kokemusta rikkaampana takaisin Dubaista Istanbuliin ja sai meiltä vielä pienen kulttuuripläjäyksen ennen kotimatkaansa. Sultanahmetilla katselimme turistimerta joka vaelsi Hagia Sofian ja Sinisen moskeijan väliä, ja itse kurkistimme sisään lempinähtävyyteeni, eli sinne Siniseen moskeijaan. Ja kyllä sinne aika ajoin kannattaa katsahtaakin, sillä nyt koko moskeijan lattiapinta-alaa peittävä matto oli vaihdettu. Ennen matto oli valko-sinisävytteinen, ruutuja täynnä oleva matto, joka sopi paikkaan kauniisti. (Olin aina kuvitellut että ruudut olivat ihmisille näytettyjä "rukouspaikkoja"). Nyt lattiaa peitti punainen matto, jossa oli harvakseltaan sinisiä kukkia. Ihan mautonta. Sinisessä Moskeijassa punainen matto.. Moskeijoilta pyörähdimme Euroopan isoimpaan ostoskeskukseen Cevahiriin, sitten kotiin lepäämään ja illalliselle erääseen kebab-houseen. (Hauska ja ohjelmarikas päivä!)

Ystävä lähti kohti omaa mannertaan sunnuntaina eikä surkutteluun ollut aikaa, sillä illalla saimme intialaisperheen luoksemme kylään ja päivä sujui kokkaillessa. Ilta oli hieman odotuksista poikkeava, sillä lapset riehaantuivat täysin, eikä aikuisten seurustelusta meinannut tulla mitään. Lapset (sekä heidän, että meidän) pitivät meteliä kielloista huolimatta ja juoksivat ympyrää niin, että juomat, tarjottavat ja pienimmät lapset olivat jäädä jalkoihin. Kalapainotteiset tarjottavat maistuivat kuitenkin vieraille, ja ruokapöydässä onnistuimme viettämään muutaman rauhallisen hetken. Vieraiden lähdettyä mietimme miehen kanssa, että käykö meillä liian vähän lapsiperheitä kylässä, josta johtuen lapset ylireagoivat oman ikäistä seuraa saadessaan. Aikuis-vieraiden seurassa he yleensä kuitenkin käyttäytyvät mallikkaasti.

Tänään on ollut vapaa-päivä. Turkin demokraattinen tasavalta täyttää 84 vuotta. Kaupunki on koristautunut taas jättiläismäisiin Turkin lippuihin ja illalla on luvassa ilotulitus. Sää on kuitenkin ollut pilvinen, synkkä ja sateinen. Minä olen kulkenut kotona puoli horteessa (ehkä siksi, että Axel heräsi klo 05). Eikä ole ollut mitenkään juhlallinen tai ylimääräisen vapaapäivän innoittama fiilis.

Nyt pitää kuitenkin ryhdistäytyä, sillä mies yrittää taas piristää: tuli juuri kaupasta kotiin syli täynnä kukkia... *sydämessä läikähtää*