Monesti on ollut puhetta, että pitäisi mennä tutustumaan leikkipaikkaan ystävän asuinkompleksilla. Jostain syystä emme ole sinne päässeet, vaan valinneet aina jonkin muun lähempänä olevan puiston tai käyneet kävelyllä puhaltelemassa saippuakuplia.

Eilen oli pakko päästä ulos kodista selvittämään ajatuksia. Tarmokkaana pakkasin lapset autoon ja hurautin leikkipaikalle:

893951.jpg

Leikkipaikalla oli sopivia välineitä niin alle vuoden ikäiselle, kuin vaativampia juttuja tarvitsevalle vanhemmalle lapselle. Bonuksena äidille leikkipaikkaa ympäröi hyvin hoidettu ja kaunis puistoalue, jossa kiemurtelee hyvä ja leveä kulkuväylä, aivan mainio rattaiden lykkimisreitti.

Omat murheet ja huolet pyyhkiytyivät vähäksi aikaa mielestä, kun katseli iloisia lapsia juoksemassa telineeltä toiselle. Harmitti lähinnä, että emme olleet tulleet paikkaan aikaisemmin.

893918.jpg

Puisto olisi ollut täydellinen ajantappopaikka viime viikonlopulle, sillä mieshän oli/on Suomessa. Suurimman osan viikonloppua pysyttelin lasten kanssa kotona tai korkeintaan etupihalla, sillä tämän revohkan kanssa kulkeminen on aikamoista hommaa.

Koska ilma on nyt erittäin suotuisa puistoilemiseen tulemme käyttämään puistoa usein. Tänään kävin keinuttamassa Axelia siellä aamupäivällä, ja iltapäivällä vein sinne kaikki kolme lasta. Huomenna olen luvannut esitellä puiston italialaiselle ystävättärelle ja sitä rataa.

Minua on purrut puistokärpänen. Axelille pitää hankkia pienet kurahousut syksyn puistoilua varten!