Päivän synkeästä ilmasta huolimatta sain itseni raahattua jumppaan aamupäivällä. Perjantain jumppa on kesän jälkeen ollut ensimmäinen askel kohti viikottaista jumpparutiinia. Rutiinin olisi ollut tarkoitus kasvaa jo ainakin kahteen tai jopa toivottuun kolmeen liikuntakertaan viikossa, mutta arkiliikunnan lisäksi perjantai on edelleen ainut päivä, jolloin vetäisen jumppavaatteet päälle.

Jumppaan lähtö kannatti niin kuin aina. Body pump tuntia oli vetämässä lempi-opettajani, sopivan raamikas ja kivan komea pojan kloppi, Alla. Allan tunneilla huomaan tsemppaavani täysillä komean opettajan edessä, mutta ihan parasta on, että hän on todella tarkka "pumppaajien" asennoista ja korjaa väärin treenaavia. Tämän päivän tunti oli todella tehokas. Hiki virtasi, lihakset soivat ja Alla tsemppasi.

Kroppa alkaa vähitellen olla palautunut 10 kuukauden takaisesta synnytyskestä. Pahimmat rasvat ovat imeytyneet maitoon, lapsen kanniskelu on kiinteyttänyt käsivarsia ja nostanut kuntoa, mutta  vartalon peilikuvassa on vielä toivomisen varaa. Tarvitsen treeniä parantamaan ryhtiä, pienentämään omenavartalo-vatsaa ja saamaan lihaksia ja voimaa raajoihin. Siis kohottamaan, latistamaan, kiinteyttämään ja tietenkin tuottamaan hyvää mieltä ja lisä-energiaa.

Mies on viettänyt kotikonttori päivää, ja on jo paremmassa kunnossa eilisen vatsataudin jäljiltä. Vatsavirus oli tosi ärtsy, kun pisti miehen, joka ei ikinä sairasta tai valita kipujaan, niin matalaksi, että nukkui koko eilisen päivän sängyssä. Illalla hän tervehti lapsia ja lysähti nukkumaan sohvalle, josta herätin hänet takaisin sänkyyn yöunille. Nyt miehen olo on jo niin hyvä, että hän kolistelee keittiössä ja valmistelee illan ruokaa: jauhelihaköftejä, jotka hän kohta paistaa grillissä.

Päivän synkeää ilmaa voitte tarkastella kuvasta, jonka otin blogiympäristöni esittelyä varten. Kaarina Marylandista haastoi minut nimittäin seuraavin sanoin:

"Ota kuva lähimmästä ikkunasta avautuvasta maisemasta, tai jos olet ulkona, kuvaa bloggausympäristösi. Liitä kuva blogiisi ja kerro, missä yleensä bloggaat (kotona, töissä, kirjastossa, kahvilassa, you get my point) ja onko kuvassa kyseessä normaali bloggausympäristösi. Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia ilmoittamalla haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa."

919884.jpg

Tässä kuva vieras/työhuoneemme ikkunasata.  Työhuoneemme, jossa kirjoitan kaikki blogijuttuni, on makuuhuoneista se ainut jossa on "näköala".  Tuo punavalkoinen sähkötolppa on Emilin sanojen mukaan meidän Eiffel-torni, ja vastaranta on Aasian puoleinen Istanbul.

Tänään on ollut tosi pilvistä ja jopa hitusen koleaa (20 astetta jonka reel feel 16). Sade on kuurotellut koko päivän ripsimisestä voimakkaampiin kuuroihin, eikä viiden vuorokauden sääennuste lupaile minkäänlaista parannusta. Luvassa siis sadetta, pilvistä ja jopa ukkosia.

Haastan mukaan bloggauspaikkojaan esittelemään Kalastajan Vaimon Norjasta ja Helvetian Annen Sveitsistä!