Ostin viime keväänä bazaarilta hetken huumassa pillifarkut. Kokeilin farkkuja kotona, ja kaduin ostostani - liian pillit. Bazaari myyjällä ei kuitenkaan seuraavina viikkoina ollut mitään kivaa, mihin farkkuja vaihtaa, joten masentuneena tungin housut vaatekaapin pohjalle.

Yritin tarjota farkkuja kesän alussa serkulleni, mutta hänestäkin ne olivat liian kapeat ja päätyivät taas kaappiin.

Kelejen viiletessä löysin farkut taas viime viikolla kaapin kätköistä. kokeilin niitä, ja yhtäkkiä ne alkavatkin tuntua ihan hyviltä. Jopa niin hyviltä, että harmittaa, että ne ovat juuri nyt pesukoneessa, eivätkä ehdi kuivua ainakaan ennen huomista.

Nyt kun tarkenee vielä ilman sukkia, olen käyttänyt pillejäni pitkän t-paidan ja tämän tyyppisten mustien kenkien kanssa:

aerog208454_79421_fs.jpg

Viileämmille keleille olisi tarkoitus hankkia uudet syyssaappaat ja pitkä villapaita tai college-mekko. Sellainen paksu vyö olisi myös kiva, mutta vielä imettäessä se on erittäin epäkäytännöllinen. Saappaidenkin pitää olla matalat tai korkeintaan kiilakorkoiset, että pärjään rattaiden kanssa liikenteessä. Koreilla koroilla olisi myös vaikea kyykistellä hiekkalaatikolla..

Huomaatteko muuten, että minulla ei ole hajuakaan miksikä kutsutaan pitkää t-paitaa, kuvan kenkiä tai muita muotimaailman termejä.

Pukeutumisen kanssa pitää yrittää tsempata täällä, kaupungilla ihmiset ovat niin tyylikkäitä.