Mina olen kamppaillut noidannuolen kanssa tiistaista lahtien, ollut sisalla, maannut sohvalla ja lattialla ja jattanyt kaikki kodin hommat odottamaan. Silla aikaa lapset ovat saaneet isansa ylipuhuttua kalastuspuuhiin, ja molemmat ovat istuneet karsivallisina laiturinnokassa odottamassa saalista.

Ja saalista on tullut. Ensimmaisena kalastuspaivana Emil sai suuren ahvenen, joka painoi noin 250g ja Alexandra syotavan kokoisen lahnan, ja seuraavana paivana Emil vetaisi itse ylos 650g painavan lahnan ja Alexandra ison ahvenen. Fafa on savustanut meille saaliit ja niinpa olemme syoneet viime paivat alkupaloiksi lasten pyytamia maukkaita savukaloja.

753366.jpg

Kalastuksesta innostuneena tana iltana lahdettiin saaliin hakuun katiskalla. Luulen, etta aamulla kukonlaulun aikaan taalla on muutama lapsi valmiina katsomaan katiskan sisaltoa.

Selkakin alkaa parantua, onhan tanaan perjantai!