Mies kavi viikonlopun  vietossa Suomessa. Oli haapaivan hillittya juhlintaa, lasten synttarijuhlaa ja maalausprojektia, ja niin vaan viikonloppu oli ohi ennenkuin huomasikaan.

Talla kertaa olin tosin varautunut miehen lahtopaivaan, ja kutsunut rakkaat kotikontujen tytot saunomaan ja viettamaan heinakuun viimeista sunnuntai-iltaa tanne meille.

Vaikka lapset pyorivat jaloissa onnistuimme naisenergialla saunomaan vuoroissa, pulahtamaan kukin tyylillamme veteen ja nauttimaan ihanan salaatti-illallisen tyttojen kesken rauhassa lasten nukkuessa. Iltaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkaan, mutta perheet odottivat aitejaan ja miehet vaimojaan ja niin paastin ystavajoukon haikein mielin matkaan kotejaan kohti pitkin mutkikasta maantieta.

Seuraavaan tapaamiseen voi menna vaikka vuosi. 

Ihan kamala ajatus.

Toiset meista pulahtivat veteen nopeasti, toiset hitaasti. Toiset uivat pitkan lenkin, toiset pakolliset kaksi vetoa. Merivesi oli tanaan 19 asteista. Pakko myontaa: olin hitaasti mereen paaseva ja ne pakolliset vedot veteleva tyyppi, ja minusta vesi oli kylmaa. Vedesta noustessa olo oli kuitenkin mahtava, ja oli voittaja-fiilis. Emil ja Alexandra tahdittivat mereen paasyani tahdikkaasti huutaen: " aiti, aiti..."