Tanaan on kahdeksas haapaivamme ja valimatkana valissamme koko Eurooppa.. Paivaa on muistettu muutamassa meilissa ja tekstiviestissa ja ohi mennen puhelimessa. Perjantaina asian kunniaksi voisi poksauttaa kaapissa olevan oikean shamppanja pullon!

Koska paivasta ei ole romanttisia juttuja kerrottavana, voisinkin pitkasta aikaa kertoa mita naille kolmelle rakkauden hedelmalle kuuluu:

Varsinkin isommat lapset ovat nauttineet kovasti Suomen kesan suomasta vapaudesta ja mokki ymparistosta. Aamulla herattyaan he pinkovat isovanhempiaan tervehtimaan, polskivat meressa ja viettavat suurimman osan paivasta ulkona. Vaaleat tukat ovat entistakin vaaleammat ja iho on kauniin vaaleanruskea. Isoveljen vastuulla ja luonteen tarkkuudella Emil huolehtii, etta he ovat kotona sovittuina aikoina, ja etta  sovittuja saantoja noudatetaan. Tempperamenttisempi Alexandra taas olisi valmis rikkomaan rajoja ja kokeilemaan uusia asioita. Viime viikolla tama meidan prinsessa kiipesi pihamaan korkeaan kuuseen, josta mies joutui hakemaan hanet alas noin seitsemasta metrista. Yllattaen mies ei ollut kovin vihainen ja pian selvisi, etta samassa kuusessa hankin on lapsena kiipeillyt. Luulen jopa, etta mies oli tyttarensa rohkeudesta salaa ylpea.

Axel on iloinen ja yrittelias kahdeksan kuukautinen, joka konttaa, istuu ja liikkuu tukea vasten ja on kiinnostunut kaikesta. Axel ei ole mikaan sylikissa vaan viihtyy lattialla tutkien tavaroita ja huonekaluja, rannalla valuttaen sormiensa valista hiekkaa ja uittaen varpaitaan meressa. Emilin ja Alexandran pyoraillessa Axelinkin jalat polkevat ilmaa ja suusta kuuluu suuri ihastuksen aani. Axel on kova syomaan ja suuhun on puhkeamassa viides hammas.

Tana aamuna kerroin haapaivasta lapsille aamiaisella, ja nopeasti Emil laski, etta on syntynyt vahan yli vuosi haiden jalkeen. Nuoret aivot tyoskentelivat tiedon murusilla ja Emil ihmetteli, miten isan ja aidin siemenista syntyy vain yksi lapsi, koska on joskus kuullut jopa miljoonista siemenista. Kerroin, etta joka kerta aidin vatsassa on muodostunut vauva parhaasta siemenesta, joka on voittanut ne muut miljoonat siemenet, eli, etta meilla on kolme miljoonia siemenia voittanutta lasta.

Emilista meilla on kolme kultamitalistia. Ja niin kylla onkin!