Tulipa tassa mieleen, etta on aina yhta ihmeellista palata kesa-Suomeen kotikonnuille katsomaan vihreaa luontoa ja yotonta yota. Muita vuodenaikoja on ihan hyva ja joskus helpompikin viettaa muualla maailmalla, mutta kesalla mieli halajaa Suomeen ja tuttuihin kesamaisemiin. Silloin saa jaada taakse kaupunkien suuret ostoskeskukset, kahvilat, eksoottiset nahtavyydet, vieraat kulttuurit.

Joskus minulla oli huoli siita, etta missa on ulkomailla syntyneiden lastemme juuret. Missa he tuntevat olevan kotonaan, kun perhe vaihtaa maata muutaman vuoden valein tyon perassa. Nyt se huoli on haihtunut ja olen vakuuttunut, etta taalla koto-Suomessa ne juuret ovat. Samalla kylalla kuin omammekin. Terveellisesti maalla, meren aarella ja hiekkateiden varsilla. Talla he tuntevat ja tietavat polut, kivet ja kannot, ne samat, mita mies aitinsa ja isoaitinsa kanssa ovat lapsina kavelleet. Nama paikat pysyvat mielissa ja puheissa pitkin vuotta ja tanne on turvallinen ja hyva palata vuosi vuoden jalkeen.

Taalla on hyva itsekkin rauhoittua. Katsella merta ja lammitella saunaa, kavella poluilla katujen sijaan ja kuunnella lokkejen kirkunaa kaupungin aanien jalkeen. Itseasiassa on ehka maailman paras tunne saapua tanne. Mokille.

Hyvaa Juhannusta kaikille!