Voisi sanoa, että kevät alkoi Istanbulissa tänä vuonna helmikuun puolivälissä. Pihamme ensimmäiseen puuhun alkoi silloin ilmestyä kukannuppuja. Yritin saada Elimakselta tietooni, mistä puusta mahtaa olla kysymys, mutta hänen oli vaikea uskoa, että en tuntenut pihamme kukkivaa puuta. Vihdoin hän kai ymmärsi, että en tosiaankaan tuntenut puuta ja sanoi sen olevan vain normaali mangolia puu... Yritin selittää, että suomalaiselle se ei ole ihan mikä tahansa normaali puu.

561234.jpg

Vähitellen mangolia-puun kukkaset avautuivat ja olivat todella kauniita. Oikeaa kuvakulmaa oli vaikea löytää, joten tässä nyt kuva avonaisesta kukasta ylhäältä päin. Nyt kaikki puun kukat ovat pudonneet ja se on saanut kauniit vihreät lehdet.

561192.jpg

Kun Elimas huomasi, että olen kiinnostunut puutarhan tapahtumista, kertoi hän missä järjestyksessä puut ja pensaat rupeavat kukkimaan. Ja niinhän se on juuri mennyt. Kun mangolia-puu on pudottanut kukkansa, on kirsikka-puut olleet kaunniissa kukassa. Ja kuten kuvasta huomaa, on pihalla yksi palmukin. Itseasiassa meidän pihalla annetaan vähän kaikkien kukkien ja puiden kukkia, sillä puu- ja pensaslajeja on paljon: kuusesta palmuun ja hyasintista voikukkaan...

524216.jpg

Tästä valkoisena kukkivasta puusta en ole varma onko sekin kirsikka vai joku muu.

524222.jpg

Nyt kirsikkapuutkin ovat tiputelleet kukkansa nurmikolle ja saaneet tilalle lehdet. Viime viikolla expateille tarkoitettu internet -sivusto mainosti, että Bosporin ymäristössä kukkii nyt kauniisti red bud tree,  jota myös Judas treeksi kutsutaan. Näitä punaisena kukkivia puita on meidän kodin ympäristö pullollaan. Tämä puu sijaitsee taloamme vastapäätä.

561201.jpg

Meidän piha-aitaamme on huhtikuun puolivälistä asti koristanut todella kaunis köynöksenä kasvava wisteria eli sinisade. Luulen, että nyt olemme jo ihan kesän kynnyksellä, ainakin kukkien puolesta!

561209.jpg

Täältä kukkivan pihan takaa on taas vaikea muistaa, että asutaan miljoonakaupungissa, ja että jossain täällä lähelläkin on liikenneruuhkia ja saastepilviä.

Perjantain muista kuulumisista sen verran, että plussana miehen nuorimman veljen ja hänen vaimonsa saapuminen tänään tänne ja miinuksena se, että olen lihonut kuukudessa kilon.