Väsyttää ihan vietävästi. Mies oli eilen päivän pyrähdyksellä toisessa kaupungissa, ja vietin iltaa lasten kanssa yksin pitkästä aikaa. Kovaa huutoa ja mekkalaa, kun ei voi passata ja miellyttää kuin yhtä lasta, korkeintaan kahta samaan aikaan. Koviten tietysti metelöi Axel, kun joutuu sylistä sitteriin jonkun askareen ajaksi. Kun vihdoin sain nuorimmaisen illalla nukkumaan, oli selkä niin jumissa kanniskelusta, että ihan sattui kun viimein pääsin hetkeksi sohvalle.

Yökin oli ihan painajainen. En ihan tiedä missä järjestyksessä kaikki herätykset tapahtuivat, mutta ainakin kodin hälyytysjärjestelmä pärähti sähkökatkoksesta johtuen soimaan kesken parhaiden unien, sitten soi joku lasten lelu, jonka vannon etsiväni ja hävittäväni heti tänään. Myös omat raajani, varsinkin kädet tuntuivat puutuneilta ja levottomilta. Luulen, että käsien levottomuus johtuu Axelin kokopäiväkanniskelusta. Kaiken tämän ylimääräisen heräämisen lisäksi tietysti vielä Axelin syötöt joiden lukumäärää en muista, oli ehkä 2, ehkä 3.

Nyt, juuri tällä hetkelläkin, tuo pikku takiainen istuu vieressäni autokaukalossa, koska ei suostu nukkumaan sängyssään. Hän nukahtaa syliini, mutta kun yritän siirtoa sänkyyn alkaa kamala huuto. Minun olisi levättävä ennen kuin isommat tulevat koulusta, sillä silloin se äidin pyöritys vasta alkaa.

Minusta on tosi kivaa olla kotiäiti, mutta rajansa kaikella. Pienen pieni oma aika olisi nyt pop. Voisin käydä ruokakaupassa vaikka ihan yksi, tai jopa jumpassa tai ihan vaikka kampaajalla. 

Olen muuten kummajainen täällä kotiäitien ja ihan miesten työkavereidenkin joukossa. Nimittäin siksi, että meillä on kolme lasta mutta ei kotiapulaista. Täällä tietyn tulorajan ylittyessä on itsestään selvää, että vanhempien käydessä töissä kotiapulainen hoitaa kodin, pesee ja silittää pyykit ja kaitsee vielä lapsiakin. Vanhemmille jää sitten aika luoda uraa ja hoitaa suhdetta tai ihan vain keskittyä vauvanhoitoon ja jättää kaikki "ylimääräinen" apulaiselle.  Turkkilaisissa kodeissa apulainen tulee usein Turkmenistanista, englanninkielisen apulaisen halajavat käyttäväy filippinoja.

Pohdin kotiapulaisasiaa usein. Tarvitsisin ylimääräisiä käsiä silloin tällöin päivisin, jos vaikka haluaisin hoitaa jonkun asian yksin. Useimmiten tarve olisi kuitenkin iltaruoan tai pyykin kuivumaanlaittamisen aikoihin, jolloin Axel on muista tekemisistäni katkerimmillaan. En kuitenkaan missään nimessä haluaisi sellaista "live in maidia", joka asuisi siis meillä, enkä osaa kuvitella, että joku tassuttelisi meillä päivisin esim 9-17.  Tulisi olo, että ollaan ihan päällekkäin. Tämä meidän asunto on kyllä iso, mutta niin avara, että esim. kotiapulaisen läsnäolon aistisi kokoajan. Eli ei. Ainakaan tässä asunnossa.

Onneksi, siis ONNEKSI meillä muutamaan otteeseen pariviikkoisia asustellut serkkuni tulee taas kesäkuun alussa pariviikkoiselleen, ja on auttavina käsinä tarvittaessa. Hänestä saan myös järkevän seuraneidin ja juttelukaverin. Kaiken lisäksi vielä lastenvahdin niin, että saan taas maistaa miltä oma aika tuntuu.

Tämä ilta on vielä jotenkin kestettävä, sillä vaikka mies on kaupungissa istuu hän illan jossain kokoukessa. PRKL

Nämä 23 porrasta pitää ottaa, että pääsee meidän kotiovelle. suomalaisella sisulla rynkytän portaita rattailla, tai raahaan kauppakasseja ja autokaukaloa. Tulee ainakin vähän hyötyliikuntaa.