Eilen, myöhään illalla koin ensimmäiset ukkoset täällä Istanbulissa. Taivas repeili upein violetin ja sinisin salamoin, taivas jylisi niin, että iho nousi kananlihalle. Oikeastaan minua pelotti vähän.

Taskulamppu valmiina sähkökatkon varalle hoisin kodin yökuntoon ja juuri kun itse pääsin sänkyyn enimmäinen pikkuisistani kaipasi läheisyyttä ja kömpi sänkyyn. Se oli 6-vuotias poika, joka unenhorteisena mumisi jalkapallohuoliaan. Aamuyöstä vauva tuntui levottomalta, jolloin otin hänet viereeni ja vielä tunti ennen kellon soittoa tapsutteli 4-vuotias tytär tukka pörröllään veljiensä väliin. Siinä me nukuimme varsinaisessa perhepedissä. Ennen kellon soittoa heräsin ja katselin nukkuvia lapsia sängylläni ja olin heistä niin ylpeä. Siinä he nukkuivat - minun saavutukseni!

Mukava aloitus tälle viikolle!