Eilen aamulla aloitettiin miehen kanssa turkinkielen opiskelu. Oli jo aikakin, johan täällä on oltu melkein kahdeksan kuukautta. Tervehdyksiä ja sanoja sieltä täältä on tullut opittua kuin itsestään, mutta niillä pikku taidoilla ei vielä kovinkaan ihmeellsiä keskusteluja saa aikaiseksi. Mies turhautui, kun ei taksia tilatessa tiedä mitä hänelle vastataan ja minua harmittaa yleisesti kun en osaa vastata esimerkiksi kysymyksiin lapsista.

No asia korjaantuu nyt vähitellen!

Oma päätökseni kieliopintojen aloittamisesta pikimmiten syntyi tajutessani, että kun minut kaupassa toivotetaan tervetulleeksi, vastaan siihen: "Tervetuloa". Vielä nolompi juttu on se, että olen myös toivottanut itseni kauppaan tervetulleeksi ennen myyjiä, sanomalla ystävällisesti hymyillen: "Tervetuloa", johon myyjät ovat hölmistyneinä vastanneet: "Tervetuloa".

Ja silloin vasta nolotti, kun tajusin oman mokani, olisin voinut vajota kaupanlattian läpi. Tyypillistä minua, avaan suuni, vaikka en ole ihan perillä jutusta..

Vieraiden kanssa viikko on lähtenyt käyntiin lähitienoon ostospaikkoja kierrelle. Maanantaina kolusimme minun lähimmän "ostostaivaan", pienen mitäänsanomattoman näköisen outletin, josta jokainen lähti kassit vaatteita täynnä. Tiistaina oli vuorossa markkinapäivä ja tänään äiti, täti ja serkku lähtivät ulos vailla päämäärää .