Yleensä näin perjantaisin, kun Elimas tulee meille vahtimaan Axelia ja silittelemään pyykkiä, suuntaan kuntosalille. Tänään poikkesin vakiosta ja suuntasin kampaajalle.

Kampaamoni on suuri, trendikkäästi sisustettu tila, jossa on yli 20 leikkuupaikkaa. Paikalla on paljon ihmisiä, pikaisesti laskien n. 30 työntekijää, ja minä olen saapuessani kolmas asiakas.. Joudun odottelemaan vakiokamapaajaani tovin ja minulle jää aikaa tarkkailla tapahtumia.

Suurin osa työntekijöistä on miehiä. Paikalla on vain jokunen nainen, ja heidät on kelpuutettu vastaanottamaan asiakkaita ja pesemään hiuksia. Suurin osa miehistä on pukeutuneet valkoiseen, he ovat mustiin pukeutuneiden hiustenleikkaaja-maestrojen assistentteja. He katselevat opettajiensa työntekoa ja ojentelevat saksia, harjoja, kampoja ja nipsuja, ja opettelevat maestron tarkan silmän alla oikeanlaisia otteita leikkuutekniikoista hiustenkuivaukseen. Nuorimmat valkopukuiset pojat lakaisevat maahan tippuvia hiuksia. Mustapukuisia hiustaiteilijoita taisi olla 6.

Yksi hiustenleikkaaja ei ole tyytyväinen apurinsa harjankäyttökulmaan föönatessa, ja nappaa tätä vihaisenoloisesti ranteesta ja korjaa asennon. toiset apurit nyökyttelevät asiantuntevasti ja painavat näkemänsä mieleensä. Arvoasetelma on selvä.

Kampaajani vapautuu, ottaa minut kädestä pitäen vastaan ja käskee teepojan hakemaan minulle lämmikettä. Yhdessä mietimme tulevaa hiusmalliani ja annan aika vapaat kädet. Toivon vähän väriä, tai ainakin raitoja. Maestroni on jo kutsunut luokseen toisen kampaajan ja joukon apureita ja yhdssä he tutkivat hiusvärikarttaa, pöyhivät hiuksiani, katsovat kasvojani ja nyökyttelevät hyväksyvästi. En ymmärrä sanaakaan. Kampaaja tarkistaa olenko halukas kuulemaan tulevan lookkini. Vähän jännitän, kun kuulen, että aina vaaleana ollut tukkani saisi alaosaan tummaa ja päälle sitten vaaleita raitoja, "katsokaas madame se on nyt trendikästä"... Tunnen itseni todellakin kauan kotona olleeksi äidiksi. Hyväksyn muodonmuutokseni, mutta mietin, että olisikohan sittenkin pitänyt ottaa pelkkä leikkuu.

Työ alkaa. kolme apuria jakaa hiuksiani osiin ja alkaa pujotella ennennäkemättömiä raitaputkiloita päähäni. Rentoudun ja siemailen teetäni. Komeita ja nuoria ovat pääni kimpussa ahertavat pojat! Välillä maestro käy katsomassa kuinka työ sujuu ja antaa neuvoja. Yritän kysyä pojilta jos he puhuvat englantia. Yksi nyökkää. Kysyn, tuleeko hänestä joskus kampaaja? Hän vastaa: I only speak english a little bit." Ok, ei taida tulla, tai sitten on koulutus vasta alkuvaiheessa. No pian pääni on täynnä väripötkylöitä, väriä ja foliota. Selailen turkkilaiset muotilehdet ja sitten minut haetaankin hiustenpesupaikalle ja takaisin kampaamotuoliin.Tässä vaiheessa olen ollut kampaamossa jo kaksi tuntia. Asiakkaita on tullut hirveästi lisää. Maestrot liitävät asiakkaiden välillä ja valkoiset hännystelijät kiemurtelevat salissa kuin muurahaiset. Minun kampaajani saapuu pikaisesti ja ihastelee väriä suurisanaisesti. Toisetkin kampaajat tulevat kehumaan uutta kuontaloani. Itsekin olen tyytyväinen (ja helpottunut).

Nopein vedoin sakset kulkevat hiuksissani. Ammattitaitoinen käsi muotoilee ja silmä tarkastelee. Nopeasti tukkani on valmis ja föönaajapoika kuivaa sen ja laittaa hitusen vahaa.

Nyt minulla on ihana uusi look! Taitavasti juuri minulle suunniteltu, kasvojani kehystävä kampaus! Enää en ole nuukahtanut kotiäiti, pikemminkin trendikäs nuori nainen!

Miksiköhän kaikki hiustenleikkaajat ovat miehiä? No vaikka en tiedä, niin ei se kauheasti haittaa...

Jos poikkeat Istanbulissa, niin käyhän kampaajalla, Suosittelen!