Ihanaa kun on maanantai. En ikinä uskonut sanovani tätä, mutta nyt kun olen yksin täällä nuoren kolmikkoni kanssa, täytyy vain huokaista helpotuksesta kun kaksi vanhinta lähtivät kouluun ja nuorin on päivän ekoilla päikkäreillä. Koti näyttää kamalalta, mutta ei se mitään, nyt on mun hetki huoahtaa. Edes pesukone ei pyöri kuten tavallisesti.

Olen tässä istuskellut koneella ja surffaillut vakiot eli meilit, hesarin, iltapäivälehtiä, yhden forumin, Expatriumin keskustelun ja silmäillyt vuodatusta. Expatrium-palstalla oli mielenkiintoinen keskustelu siitä, mihin sivustoihin sitä on koukussa. Edellämainittujen lisäksi olen nyt muutamassa viikossa koukuttunut blogehin.. Miehen ollessa matkoillaan tai dinnereillä olen kahlannut läpi muutaman puolitutun blogit sekä muutaman oman löydön. Pahassa koukussa olen myös kahviin, jota ilman ei päivään tunnu tulevan puhtia.

Istanbulin ilmakin on viilentynyt. Muutaman viikko sitten näytti vielä hyvin epätodennäköiseltä, että kamalaksi parjattu talvi ehtisi tänne. Nyt kuitenkin aamuisin aasianpuoleisten talojen katot ovat olleet lumen peitossa, ikkunoista vuotaa kylmää ilmaa sisälle ja lattiat on viileät. Aurinkokaan ei paista niinkuin yleensä, vaan on harmaata ja usvaista. Siksi mäkään en taida oikein herätä.

Jos se todellinen talvi tulee tänne muuttuu koko kaupunki kaaokseksi. Koulut suljetaan, kaupoista loppuu tavara ja pelti rytisee. Parempi pysytellä sisätiloisssa tai omassa korttelissa, että ei altistu vaaroille. Meidän koti pursuaa kuivamuonaa ja vesitöniköitä, joten kaupassa voisi olla käymättä varmaan yli viikon, kunhan vaan sähköt ei mene niin kaikki on ok.

Siihen, että sähköt menevät muutamaksi päiväksi emme ole varautuneet, valitettavasti.

Huomasin kyllä kun talomme eteen saapui epämääräisessä kuormassa oleva rekka joskus marraskuun alussa. Talon alaovi kävi yhtenään ja rappusissa kuului askeleita. Ihmetykseni oli suuri, kun ikkunasta näin ryhmän vanhoja, puku päällä olevia miehiä omituisine kantamuksineen. Rekasta tyhennettiin halkoja valtaviin selässä kannettaviin pärekoreihin ja koreja kuljetettiin kaikkiin muihin asuntoihin, mutta ei meille. Kyselin asiaa talonmiehen vaimolta, ja hän vakuutti että kyllä meillekin saadaan halot, problem yok (ei ongelmaa).

Mutta mitä halkojen hankintaan vastaa kiireinen insinööri-mieheni: ei tilata, hankitaan itse. Ok, mutta miksi? En ihan pysynyt mieheni ajatuksenjuoksussa mukana... Halkoja ei kuitenkaan löydy ruokakaupasta, talomme edessä on 23 rappusta, meillä ei ole kuorma-autoa ja meillä on kolme lasta jaloissa pyörimässä ja halot ON painavia.

Halkoja ei hankittu, pitkää sähkökatkoakaan ei vielä ole tullut. Voiton puolella siis vielä ollaan. Mutta kun se katkos tulee, mieheni nukkuu sikeää unta jossain päin maailmaa lämpimässä hotellihuoneessa, vatsa täynnä gourmet-illallista muutaman punaviinilasin huuhtelemana - täysin tietämättömänä siitä kuinka vaimo palelee lähellä nollan lämpötilaa olevassa kodissa kolmen itkevän lapsen kanssa.

Onneksi meillä on extra leveä sänky jonne äiti voi kääriytyä lapsineen vällyjen alle. Vai pitäisiköhän sittenkin tilata niitä halkoja?