Meille hankittiin viime viikonloppuna sähköhammasharja. Se pesee kuulema tehokkaammin ja paremmin. Oikein oli miehelle hammaslääkärissä suositeltu, kun on kovassa pesussa ienrajat nousseet.

Innokkaasti lapset ja mies tutkivat hammasharjan toimintoja viikonloppuna ja valitsivat jokaiselle oman värin. Tiedättehän varmaan: kaikki harjat ovat valkoisia ja ne erottuvat toisistaan ohuella väriraidalla.. Minä sain punaisen, mies sinisen ja lapset jakoivat keltaisen ja vihreän keskenään.

Hammaskalusto tuntui pesujen jälkeen todella puhtaalta eikä nenässäkään enää kutittanut niinkuin edellisellä sähköhammasharjakaudella joskus 80-luvulla. Olin mielissäni uudesta vempaimesta.

Yksi asia alkoi kuitenkin muutaman päivän jälkeen kummastuttaa. Miksi harjani ei kuivu yön aikana. Johtuikohan se uudenlaisesta säilytyslokerosta, jossa harjat ovat kannen alla harjatelineessä suojassa muilta lavuaarin roiskeilta. Tutkin asiaa: säilytyslokerossa oli kuitenkin kelpo tuuletusreijät juuri harjasosien kohdalla, joten sekään ei syy ollut. Ravistinkin harjaa vimmatusti hammaspesun jälkeen, jotta ylimäärä vedet lähtisivät pois harjaksista, sekään ei auttanut.

Tänään mysteeri selvisi. Minä, kaiken mahdollisen - tiskirätistä hammasharjaan sinisenä hankkiva ihminen, olen ensimmäistä kertaa lukuunottamatta pessyt hampaani miehen jälkeen hänen siniraitaisella hammasharjallaan.. lähellä oli tänäänkin. Ja nyt en halua ruveta kuvittelemaan mitä kaikenlaisia leivänmurusia suuhuni on tunkeutunut, totean vain, että kai ne samat bakteerit pussatessakin vaihtuu? Ja mitäköhän tähän sanoo mies ?

Minä pyydän Anteeksi.

 

63-6692703.gif