Olen nyt sataprosenttisen varma, että olen löytänyt tukiverkostooni täällä hyvän ja luotettavan ihmisen.

Ai mistä sen tietää? Intuitio sanoo - tuntuu vain siltä.

Tämä henkilö on talonmiehen rouva - Elimas.

Elimas siivoaa kotimme kerran viikossa, silittää pyykkiä ja vahtii lapsiamme. Hän asuu miehensä kanssa talonmiehen asunnossa, talomme alimmassa kerroksessa ja on käytännöllisesti katsoen aina käytettävissä. Jopa yöllä kun asuntomme hälyytys pärähtää soimaan (näinkin kävi kerran sähkökatkon aikana). Elimas tuntee talon kuin taskunsa. Hän on pitänyt huolta talosta miehensä kanssa 20-vuotta - koko talon elinajan.

Alkuaikojen etäisen ystävällisistä väleistä, minun ja Elimaksen suhteesta on tullut avoin, läheinen ja tavallaan humoristinenkin. Kommunikoimme talon tapahtumista ja sen historiasta, lapsista ja jopa miehistä omalla kielien sekoituksella. Puheessa vilahtelee turkin lisäksi englanninkielen sanat ja elekieli. Välillä nauramme ääneen ymmärtämättömyyttämme, sitten taas nyökyttelemme hyväksyvästi, ja juttu jatkuu, aiheet muuttuu.

Olen siis saanut avun lisäksi pienen ystävän, kulttuurin ja kielen opettajan niin kuin olin toivonutkin. Uskon, että myös Elimas on huomannut positiivisen suhtautumiseni häneen. Luulen, että se ei välttämättä ole kovin tavallista täällä. Toisaalta ei ole minun tyyliäni edes olla orjapiiskuri ja ns. paikan näyttäjä.

Perjantaina, tullessaan Axelin lastenvahdiksi, Elimas toi meille yllättäen maistiaisiksi leipomaansa kakkua ja Börekiä (turkkilaista fetapiirakkaa). Tulin sanoin kuvaamattoman iloiseksi. Koin, että myös Elimas oli ottanut meidät tosissaan, päästänyt minut välittämiensä ihmisten joukkoon, kokenut minut ystäväkseen!